Lähetys

Kirkon perustehtävä ja olemassaolon tarkoitus on kertoa Kristuksesta kaikille maailman ihmisille. Tätä työtä haluamme olla osaltamme tekemässä myös Haapajärvellä. Haluaisimme, että jokainen seurakunnan jäsen ymmärtäisi lähetystyön oikeudekseen ja velvollisuudekseen.

Seurakuntamme nimikkolähetti on Katri Niiranen-Kilasi Suomen Lähetysseuran kautta. Katri toimii opettajana Tansanian evankelisluterilaisen kirkon yliopistossa Makumirassa.

Katri ja Doward Kilasi

Tuemme myös:

Suomen Lähetysseuran  kautta Viron kirkon perhekeskusta Tallinnassa, Suomen Pipliaseuran Raamattu Suomen suvulle –hanketta ja Kiinan raamattutyötä,  Medialähetys Sanansaattajien medialähetystyötä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässäSuomen Ev.Lut Kansanlähetyksen yhteistyötä Inkerin kirkon kanssa Venäjällä. 

Edellisten lisäksi : Seurakunnan Lähetyspiirillä on kummikohteena vammaisten lasten ryhmä Nepalissa. Oman seurakunnan nuorilla on kummilapsi Thaimaassa. Kalajoen rovastikunnan nuorten kohde on Pyhtilän perheen työ Tansaniassa. Kirkon Ulkomaan Avun tuki kohdistuu diakoniatyön kautta.

Lähetystyöstä seurakunnassa vastaa lähetystyön vastuuryhmä, johon kuuluu vapaaehtoisia työntekijöitä sekä lähetyssihteeri ja lähetysteologi. Lähetysillat pidetään pääsääntöisesti Laurikkalan pappilassa (Rantakatu 2) työiltojen muodossa. Voit tulla mukaan tekemään yhdessä monenlaista lähetystyön hyväksi tai vain nauttimaan toisten seurasta.

Vuosittain toistuvia tapahtumia ja tempauksia:

  • juustokeittomyyjäiset juhannusviikolla
  • isänpäivälounas
  • joulumyyjäiset 1. adventtina
  • joulupuoti
  • Kauneimmat joululaulut kirkossa ja kylillä
  • kevät- ja syysmyyjäiset
  • lisäksi vuosittain vaihtuvia tapahtumia

Olet tervetullut mukaan toimintaamme, ota yhteyttä:

Lähetyssihteeri: Sirkku Katajamäki, Haapajärven seurakunta, Rantakatu 2, 85800 HAAPAJÄRVI
puh 044 7698 240, etunimi.sukunimi@evl.fi

Mika Katajamäki, Haapajärven seurakunta, Rantakatu 2, 85800 HAAPAJÄRVI
puh 044 7698 234, etunimi.sukunimi@evl.fi

Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.

Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.

Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: – Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.”

Paavali, 2 Kor 5:19-6:2