Isostoiminta

Isostoiminta

Isostoiminnassa mukana olevat nuoret voivat toimia kerhonohjaajina ja leireillä isosen tehtävissä.

Nuoret osallistuvat kolmeen viikonloppuleiriin, joissa harjoitellaan kerhon ohjaamisessa ja isostoiminnassa tarvittavia taitoja. Lisäksi nuoret osallistuvat yhden nuortenillan suunnitteluun ja ohjaamiseen. Nuoret ovat myös mukana toteuttamassa Valoa Yössä -tapahtumaa.

Nuorten tullessa mukaan isostoimintaan heidät siunataan tehtävään.

Isostoimintaan osallistuneille järjestetään virkistysilta/retki heinäkuussa.

2023-2024 ISOSTOIMINTA

Koulutusleirit:

15.-16.9.2023 Leirin teema: Kerhotoiminta ja leikin ohjaaminen

8.-9.12.2023 Lerin teema: Isosena leirillä ja näytteleminen

3.-4.2.2024 Leirin teema: Oma kasvu seurakuntalaisena ja kädentaidot

 

Leirien lisäksi koulutusta on mahdollista käydä iltakoulutuksena perjantain nuorteniltojen yhteydessä.

 

Jos olet kiinnostunut isosen tai kerhonohjaajantehtävistä, ota rohkeasti yhteyttä

Isos- ja jatkoisoskoulutus

Nuorisotyönohjaaja (opintovapaalla 31.5.2024 saakka)